A lot has been said about the current quality of Aku Ankka, the Finnish Disney Magazine, but they still run total classics. The current issue had a Carl Barks story from 1947, in which Donald gets hired as a fireman, and chaos ensues. This is a special story for me, as it is one of my first clear memories: I sat on my mother's lap, and she read the story to me. I was too young for the alphabet to mean anything yet, but the pictures and the story made me laugh, and it kindled my love for stories.
Yesterday, my son sat in my lap while I read the story to him. And today, he insisted on taking it to bed so that he could "read" it before his daily nap. He's too young to grasp the meanings, but now he knows that there is something special in this story.
This is why classics are called classics: They reach across generations and generations, and they become a shared experience - a thing that binds generations together.
Mikko Honkonen laittoi Facebookkiin erinomaisen vuodatuksen siitä, millaista on työnhakijan elämä. Nyt se löytyy verkostakin, lainaan alla, mutta lukekaa koko juttu:
Säästä jokainen kauppakuitti jonka saat, että voit todistaa ettei ole tullut hupuloitua rahoja "turhuuksiin", samoin kuin jokainen lasku minkä saat. Älä käytä senttiäkään rahaa mihinkään, mikä voidaan tulkita turhaksi, tästä kannattaa ottaa tarkkaan selvää mitkä asiat listalle kuuluvat. Ainakin Jyväskylässä sanomalehden tarjoustilaus on vuorovuosina laskettu turhakkeeksi ja vuorovuosina ei. Tiliotteet, parhaimmillaan viimeiseltä puolelta vuodelta, on myös hyvä pitää mukana jokaisessa toimistossa, että voit selvästi näyttää, kuinka persaukinen olet. Jokaisesta pitää myös ottaa kopiot, ja toimittaa sekä kelaan, että sossuun, varmuuden vuoksi.
Kun pelätään liikaa, että järjestelmää käytetään väärin, niin lopputuloksena on järjestelmä, joka toimii väärin.
Ihmiset muodostavat yhteisöjä. Yksi yhteisöjen peruspiirteistä on se, että liian innokkaat laitetaan kuriin ja liian heikkoja tuetaan. Se alkaa perheestä, jossa lapsille opetetaan, ettei asioita saa ottaa väkivalloin heikommiltaan. Se päätyy yhteiskuntaan, jossa liian innokkaita omaisuuden tavoittelijoita (esim. talousrikolliset) rangaistaan, ja jollain tapaa rikkinäisiä ihmisiä (vammaiset, köyhät, mielenterveydeltään järkkyneet, sairaat) tuetaan. Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää.
Mutta miksi helvetissä me pelkäämme väärinkäytöksiä niin paljon, että tuilla elävän jokaista kauppakuittiakin pitäisi syynätä? Miksi meillä on organisaatiollinen ihmisiä, joiden tehtävänä on miettiä, onko sanomalehti turhake, jota ilman voi elää? Eikö ihmisille voisi antaa itse ratkaisun avaimet käsiin, ja keskittyä sitten niihin, joilla oikeasti on päässä vikaa niin, etteivät he kerta kaikkiaan osaa käyttää rahaa? Ei köyhyys ole mitenkään välttämättä korvien välissä, kuten moni tuntuu luulevan, ja yhteiskuntana meidän pitäisi pitää huolta siitä, että tehdään se sieltä kuopan pohjalta nousu mahdollisimman helpoksi. Tuki ei ole tuki, jos se estää liikkumista. Yhteiskunnan tehtävä ei ole mikromanagoida ihmisten elämää, vaan antaa heille mahdollisuus menestyä tai mokata itse.
Olen ollut pitkään hieman kallellaan perustulon suuntaan, mutta tuo vuodatus kyllä taisi tipauttaa minut kokonaan sen puolelle. Vaikka siitä varmasti olisi myös negatiivisia vaikutuksia, ja varmasti joku käyttäisi sitä väärin - mutta ei tässä nykymenossakaan ole järjen hiventä. Perustulomalli itsessään kannustaisi jo työntekoon (=jokainen töissä vietetty päivä lisäisi käytettävissä olevia tuloja, toisin kuin nyt), mutta varmasti sinne voisi rakentaa myös toisenlaisia kannustimia, joilla voi pitää luuserit poissa sohvilta.
Private comments? Drop me an email. Or complain in a nearby pub - that'll help.
|
More info...
|
| "Main" last changed on 10-Aug-2015 21:44:03 EEST by JanneJalkanen. |
