IQ

Muistinpa minäkin vihdoin ja viimein käydä tekemässä Tieteen Kuvalehden älykkyystestin, kun Outikin teki. Hassu testi. Ilmeisesti tässä testissä käytetään keskihajontaa 15, eli se ei ole suoraan vertailukelpoinen esim. Suomen Mensan käyttämien lukujen kanssa. Tämän konversiotaulukon mukaan 141 Wechsler-skaalalla vastaa noin 165:ttä Cattell-skaalalla. Joka tapauksessa melko korkea.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin en kyllä olisi laittanut tulosta tähän, jos se olisi ollut alhainen. Tunnustan, etten ole koskaan uskaltanut käydä Mensan testeissä, koska olen hieman irrationaalisesti pelännyt, että saisin huonon tuloksen ja muut olisivatkin oikeasti fiksumpia kuin minä (sen siitä saa kun ainoa asia mitä on jaettu on vähän älliä). Mikä kyllä saa ajattelemaan mitä väliä tämmöisellä oikeasti on? Hassunhassuja testejä täällä on ennenkin tehty, joista on saatu kaikenlaista tosi epäilyttävää tulokseksi ("Olet luonteeltasi kiduttaja"), mutta ei niitä kukaan tietenkään ota mitenkään vakavasti. Sen sijaan jotakin tämmöistä testitulosta saatetaan hyvinkin arastella, vaikka sen merkitys käytännön elämään lienee samaa luokkaa. Korkeintaan sitä voi käyttää elvistelyyn, ja silloinkin lähinnä se herättää katkeruutta, kateutta ja selkäänpuukotushalua kanssaihmisissä. Vähän niinkuin palkka, paitsi että sillä tietenkin on jotain merkitystä käytännön elämään, koska sillä voi ostaa esimerkiksi television, josta voi katsoa tymentäviä ohelmia.

On se ihminen hassu ja heikko otus, jos yksi melko merkityksetön numero huolettaa näin paljon. *huokaus*

Nimi: JJ
Kokonaispistemäärä: 141
Tuloksen luokitustaso: Huipputasoa
Onneksi olkoon! Olet suorittanut Tieteen Kuvalehden älykkyystestin.

Pistemääräsi oli korkeampi kuin 99 %:lla väestöstä keskimäärin.
Kielellisten osioiden pistemäärä: 144
Suoritusosioiden pistemäärä: 137.5

Osioiden pistemäärät

Jokaisen osion korkein mahdollinen pistemäärä on 20. Keskimääräinen pistemäärä on 10.

Kuviopäättelytehtävät
Mitattavat ominaisuudet: ei-sanallinen päättelykyky, usean tekijän samanaikainen käsittely, avaruudellinen hahmottaminen, visuaalinen hahmottaminen
Tuloksesi 18

Sanastotehtävät
Mitattavat ominaisuudet: kielellinen käsitteenmuodostus, merkitysten tunnistaminen, pitkäkestoinen muisti, kasvuympäristön virikkeisyys, älyllinen uteliaisuus
Tuloksesi 20

Muistitehtävät
Mitattavat ominaisuudet: muisti, jaksotuskyky, vertauskuvallisen sisällön ymmärtäminen, keskittymiskyky
Tuloksesi 18

Sanojen keskinäisiä suhteita koskevat tehtävät
Mitattavat ominaisuudet: kielellinen päättelykyky, käsitteenmuodostus, merkityssisällön ymmärtäminen
Tuloksesi 19

Matemaattiset tehtävät
Mitattavat ominaisuudet: muisti, vertauskuvallisen sisällön ymmärtäminen, päättelykyky
Tuloksesi 19




Comments

Kuinka kauan moisen testin tekemiseen kuluu?

--Eppu J., 31-Jul-2007


En kellottanut... Veikkaisin, että puolisen tuntia? 45 min? Jotain sinne päin. Sanasto- ja matematiikkaosuudet olivat nopeita, mutta niissä pahuksen kuvatehtävissä vierähti varmaan valtaosa ajasta.

--JanneJalkanen, 01-Aug-2007


Testi testaa eniten kärsivällisyyttä. 45 minuuttia tällaisen kanssa tuntuu pitkältä ajalta. Reilussa vartissa tulos oli 129 mutta todellinen tulos näkyy osiotulosten huononemisessa sanaosuuden jälkeen, kun alko kyrsiä mokoma nysvääminen. ;)

--AnonymousCoward, 02-Aug-2007


Hm. Onko keskittymiskyky osa älykkyyttä?

En tiedä. Eihän sitä koulussa/lipastossa ollut yleensä mitään ongelmaa istua tenteissä useampaa tuntia, jos tehtävät olivat vaikeita. Toki fiksuimmat ja parhaan laskurutiinin omaavat pääsivät sieltä nopeimmin ulos, mutta kyllä niissä helposti pari tuntia vierähti kun laski ja tarkisti.

Jospas sanonta "netti tyhmentää" tarkoittaa vain sitä, että netti totuttaa välittömään palautteeseen? Muistaakseni jossain sanottiin, että jos sivun lataus kestää yli 10 sekuntia (tai jotain sinne päin), niin ihmiset lopettavat lataamisen ja klikkaavat "back".

--JanneJalkanen, 02-Aug-2007


Sanoisin, että keskittymiskyky voi sikäli olla osa älykkyyttä, kun osaa valita, mihin keskittyy. Pystysen sarjakuvaa lainatakseni: "Vain idootit testaavat älykkyyttään."

Jossain oli, että lataushermostumisaika olisi lyhyempi, 5 tai 7 sekuntia. Ehkä siinäkin on kyse valinnasta? On parempaakin tekemistä kuin odottaa internetsivun latautumista.

--AnonymousCoward, 04-Aug-2007


Niin, älykkyydestä ei liene mitään iloa jos ei pysty halutessaan keskittymään ja käyttämään sitä. Toisaalta, välillä ihmiset perustelevat itselleen valinnalla sitä, että intahweb on oikeasti vienyt keskittymiskyvyn. Välillä tietenkään ei.

Yksi stressin oireita on, että keskittymiskyky katoaa. Yritin tehdä tätä samaa testiä itse jokin aika sitten kun oli vielä työstressiä, ja ryydähdin puolessa välissä. Nyt, paremmalla ajalla, enemmän rentoutuneena, tämä ei tuntunut yhtään liian pitkältä.

--JanneJalkanen, 04-Aug-2007


More info...     Comments?   Back to weblog
"Main_blogentry_310707_1" last changed on 31-Jul-2007 09:33:39 EEST by JanneJalkanen.