Miksi mietin mitä eroa on blogilla ja nettipäiväkirjalla

English summary follows in the next entry.

Toisten mielestä blogit ja verkkopäiväkirjat ovat eri asia. Toisten mielestä taasen erolla ei ole merkitystä, ja on täysin hupsua ja jaarittelua edes puhua koko asiasta. Parempi on vain kirjoittaa.

On totta, että loppujen lopuksi vain sillä, mitä kirjoittaa, on merkitystä. Se, millä nimellä sitä kutsuu on oikeastaan vain pieni merkityksetön sivuseikka, joka sopii vain puristeille ja akateemikoille.

Mutta.

Kun kerron bloggaavani, minulta kysytään liki poikkeuksetta, mikä on blogi. Ja minusta "no se on semmoinen, kun vaan kirjoittaa nettiin jostain, ei sillä ole nyt oikeastaan väliä" ei ole vastaus. Se kertoo, että vastaaja ei oikeastaan välitä aiheesta, ja koska hänkään ei välitä, niin miksi kenenkään muunkaan pitäisi siis välittää, kun "ei sillä ole mitään merkitystä muille kuin puristeille ja akateemikoille."

Jos kertoisin pelaavani jalkapalloa, kukaan ei kysele. Jos kerron pelaavani go:ta, vastaus on "vanha kiinalainen lautapeli, luultavasti maailman vanhimpia ja vaikeimpia" - eikä siitä yleensä herää sen enempää kysymyksiä. Ihmisillä on olemassa jo ennestään käsitys termeistä "jalkapallo" ja "lautapeli".

Mutta jos sanoisin, että blogi on sama asia kuin nettipäiväkirja, ihmisille jäisi väärä kuva siitä, mitä teen, ja mikä blogi voi olla. On totta, että kirjoitan paljon myös omasta elämästäni (ja viimeaikainen romanssihan on ollut sosiaalipornoa parhaimmillaan), mutta en missään nimessä pidä itseäni päiväkirjan kirjoittajana. Blogini on yhtäaikaa päiväkirja, kolumni, suttupaperi, uutispalsta, arvostelupalsta ja huumoripläjäys. Se on paikka, jossa jaan ystävieni (ja ilmeisesti muutaman tuntemattomankin, päätellen 30.000 kuukausittaisesta visiitistä) minua kiinnostavia asioita. Bloggaus on jakamista.

On toki olemassa oikeita nettipäiväkirjojakin, mutta siinäkin termi "päiväkirja" aiheuttaa herkästi tulkintaongelmia. Useimpien ihmisten mielestä päiväkirjaa ei ole tarkoitettu jaettavaksi. Tyttöystäväsi päiväkirjan lukeminen on tirkistelyä ja väärin. Blogiin kirjoitetaan asioita, jotka nimenomaan on tarkoitettu luettavaksi, joten blogin lukeminen ei voi olla tirkistelyä. Jos kuuntelet kaverisi kertomusta päivästään kahvin ääressä, et tirkistele hänen elämäänsä - vaan jaat sitä. Tässä on tavallisen päiväkirjan ja nettipäiväkirjan ero: Nettipäiväkirja on tarkoitettu luettavaksi - päiväkirja ei.

Joten kun hypoteettinen keskustelukumppanini kysyy silmät ymmyrkäisinä, kirjoitanko tosiaan seksielämästäni internettiin (ja tämä kysymys ei valitettavasti ole niin hypoteettinen kuin haluaisin), niin huokaisen syvään ja kiroan sitä päivää, jolloin termi "nettipäiväkirja" tuli yleiseen tietoisuuteen. Seuraavaksi alan selittää, miten bloggaus on "henkilökohtaisen julkaisemisen uusi muoto" ja miten suurin osa maailman merkittävistä blogeista ei itse asiassa ole päiväkirjaa nähnytkään.

Minä haluan vain tietää, mitä on tämä juttu mitä teen. Jalkapalloilijoilla ja go:n pelaajilla juttu on jo hanskassa, koska ihmiset tietävät noin suurinpiirtein mitä termit "nurmikenttä" ja "lautapeli" pitävät sisällään. Termi "nettipäiväkirja" sisältää jo väärinkäsityksen siemenen itsessään.

Ehkä minä sitten olen elitisti, puristi ja akateemikko. Mutta minua häiritsee se, etten osaa selittää isoäidilleni yksinkertaisesti, mitä tarkoittaa että olen bloggaaja. Ja onhan se nyt hemmetin outoa, ettei osaa selittää harrastusta josta sentään oikeasti välittää.

Seuraavassa osassa: mikä se blogi sitten minun mielestäni on. Sitä seuraavassa osassa analyysi Suomen blogitilanteesta. Pysykää kanavalla (ja kiillottakaa kepit ja peskää ruoskat jo valmiiksi.)




Comments

"Mutta minua häiritsee se, etten osaa selittää isoäidilleni yksinkertaisesti, mitä tarkoittaa että olen bloggaaja."

Onko se sitten oikeasti niin hankalaa? Oletan, että isoäitisi kuitenkin tietää, mikä internet on. (Jos ei tiedä, silloin varsinaisena ongelmana ei ehkä ole niinkään selitettävän asian monimutkaisuus kuin selityksen kohde.) Enivei, esimerkiksi näin: "Kirjoitan internetiin ikään kuin omalle julkiselle ilmoitustaululleni asioista, jotka ovat minusta kiinnostavia tai tärkeitä. Kuka tahansa internetin käyttäjä voi halutessaan lukea ja kommentoida kirjoituksiani. Joskus kirjoitan aika henkilökohtaisistakin jutuista."

Eikö tuosta nyt tajua oleellisimmat asiat kuka tahansa, jolla on edes melkein vaadittavat perustiedot nyky-yhteiskunnasta ja teknologiasta ja ymmärryskyky suunnilleen kondiksessa? Tarkentavia lauseita voi tietty lisätä pari kappaletta olosuhteiden ja tarpeen mukaan.

Mitä itse asiaan tulee, itse kirjoitan selvästi päiväkirjaa, en blogia, minkä tietty huomaa kyllä jo käyttämästäni formaatistakin. (On vaikea sanoa kuinka erilainen lopputulos olisi, jos aloittaisinkin sen tekemisen vasta nyt -- aloittaessani vuoden 2000 lopulla koko blogikuvio oli aika erilainen kuin nyt.) Käytännössä ero minun tekstini ja bloggaamisen välillä ei tietty yleensä ole kovin merkityksellinen kellekään lukijalle, mutta kyllä mä itse tiedostan eron varsin vahvasti.

--Mikki, 20-Sep-2004


Mutta valitettavasti tuo ei mielestäni selvitä blogi-ilmiötä yhtään sen enempää kuin että "joskus käyn potkiskelemassa palloa kavereiden kanssa" selvittää jalkapallo -nimistä peliä. Se on totta, mutta riittämätöntä.

Sen sijaan siinä olet täysin oikeassa, että sulla on päiväkirja eikä blogi. Blogiin kun liittyy oleellisena osana myös formaatti.

--JanneJalkanen, 20-Sep-2004


No, ilmiön selittäminen ei kyllä musta ole merkittävästi hankalampaa -- olettaen jälleen, että kuulijalla on riittävät perustiedot ja ymmärrys. (Ja halu ymmärtää, jos niikseen tulee.) Se ei käsitteenä ole kovin monimutkainen.

--Mikki, 20-Sep-2004


Duodaduoda... Myönnettäköön, että isoäidilleni on hemmetin paljon helpompi selittää tälläinen asia kuin tietylle konservatiiviselle insinööristyypille. Nimimerkki "kokemusta on".

--JanneJalkanen, 20-Sep-2004


My point exactly. Jos kuulijan surkea arvomaailma kertoo vaikkapa, että asioista avautuminen muuten kuin lätkämatseissa tai nakkikiskan jonossa on taidehomojen hommaa, ilmiötä tai sen viehätystä on vaikea selittää ilman rankkaa vastustusta. Silloinkaan ongelmana ei tosin niinkään ole se, etteikö kuulija ymmärtäisi vaan se, ettei kuulija suostu oikeasti edes kuuntelemaan mitään muuta kuin omaa ennakkokäsitystään.

--Mikki, 21-Sep-2004


Kyse ei ole avautumisesta. Kyse on siitä, että koko blogin formaatti on outo käsite ihmisille, joille "kotisivu" on jo käsittämätön.

Kaikki blogit eivät ole avautumista. Itse asiassa, moni blogi ei ole avautumista. Ja suoraan sanottuna, moni asiantuntijablogi on mielenkiintoisempi kuin avautumisblogi. Mun ongelmani on siinä, että näen koko blogikulttuurin yhtenäisenä - ja sen selittäminen yksinkertaisesti on vaikeaa.

--JanneJalkanen, 21-Sep-2004


Avautuminen ei kyllä musta lähtökohtaisesti niinkään tarkoita oman elämän tilitystä vaan enemmänkin mitä tahansa julkista, melko yksisuuntaista kommunikaatiota. Se, puhutaanko hiukkasfysiikasta vai lumen alta paljastuvasta koiranpaskasta on aika yhdentekevää. (Ei niin, etteikö blogien yhteydessä olisi myös aika rönsyilevä keskustelu- ja kommentointikulttuuri, mutta varsinainen blogimerkintöjen kirjoittaminen on kuitenkin lähtökohtaisesti ns. omalla tontilla huutelua.)

Pointti on se, että valtaosa ihmisistä ei juuri jäsentele asioita tai ilmaise mielipiteitään tai näkemyksiään niistä muuten kuin hyvä/paha/jännä/tylsä-tasolla, eikä varsinkaan tee sitä julkisesti.

Mutta kuten sanottu, jos kohdeyleisön ihmiset eivät tosiaan edes tiedä, mikä on kotisivu, ongelmana ei suinkaan ole blogikulttuurin kuvaileminen tai se, onko puhutaanko blogeista vai nettipäiväkirjoista, vaan se, ettei kuulijalla ole sellaisia perustietoja, joilla asian ymmärtäminen onnistuu. Jos kuulija ei tajua mitään tietokoneista, netistä, nettikulttuurista ja siitä, miten koko hoito suhteutuu muuhun yhteiskuntaan, on selvää että koko netti-ilmiön yhden alakulttuurin yksityiskohtien ja syiden sisäistäminen ei suju hetkessä. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että asian selittäminen olisi kauhean vaikeaa, mutta se ei välttämättä onnistu muutamalla lauseella -- eikä se onnistu ollenkaan, jos kuulija on liian asennevammainen ja ennakkoluuloinen.

--Mikki, 21-Sep-2004


En tarkoittanut sanoessani "kotisivu on käsittämätön" sitä, ettei olisi teknistä ymmärrystä, vaan sitä, että on olemassa iso läjä ihmisiä, joiden on vaikea käsittää miksi kukaan jaksaisi pitää sivua itsestään netissä.

Samaten kun on olemassa läjä ihmisiä, joille on käsittämätöntä, että joku viitsii julkaista tietokoneohjelmiaan ilmaiseksi internetissä, vaikka niistä voisi yrittää saada rahaakin.

Ilmeisesti minulla on tänään jokin selityshormonivajaus :)

(Ja määrittelen termin "avautuminen" ilmeisesti eri lailla, mikä aiheutti väärinkäsitystä.)

--JanneJalkanen, 22-Sep-2004


No, kuten sanottu, jos joku ei ymmärrä miksi kukaan tekisi kotisivun, perustiedot koko nettikulttuurista ovat selvästi merkittävän puutteelliset.

--Mikki, 22-Sep-2004


Add comment.
More info...     Comments?   Back to weblog
"Main_blogentry_180904_1" last changed on 18-Sep-2004 12:21:42 EEST by JanneJalkanen.

My latest photos

www.flickr.com