Onko lainaaminen laitonta?

Niinpä. Tästähän on keskusteltu jo pitkään, ja viimeksi aamun Helsingin Sanomissa (€) Jussi Ahlroth kertoo, miten uusi tekijänoikeuslaki ei ole vaikuttanut lainkaan villinä rehoittavaan nettikopiointiin.

Uuden naulan arkkuun lyö päivän Ars Technica-artikkeli, jonka mukaan todellinen syy käyttörajoitteiden (DRM) käytölle on se, että niillä halutaan poistaa ns. fair use-oikeudet, kuten esimerkiksi kaverille lainaaminen, tai niinkin vaarallinen toiminta kuin yhdessä katselu/kuuntelu. Tämä ajattelutapa on toki nähtävissä myös Suomen uusitussa tekijänoikeuslaissa, ns. Lex Karpelassa. Voitaneen kysyä, moniko artisti oikeasti haluaa pystyä määräämään, että hänen teoksestaan saa nauttia vain täydenkuun aikaan yksin, ja kuinka paljon näistä käyttörajoite-ideoista on peräisin levittäjiltä, jotka korporaatioina haluavat toki myydä sen sinulle moneen kertaan. Yritys kun ei käperry tyttöystävän kanssa sohvan nurkkaan katselemaan elokuvaa, vaan on tunnetusti psykopaatti.

He [Valenti], and many in the industry, believed that it was fundamentally wrong to allow the public to make decisions for themselves about how to use a VCR. They even expressed worry that multiple people could watch the same movie on a VCR, but not all of them would have to pay. The idea of Joe User buying a movie for a fixed price and then inviting friends over to see it was anathema to the industry.

...

I can walk in to Best Buy right now, buy a DVD, and lend it to every person I know. Who hasn't lent a DVD to a friend or colleague? This is perfectly legal behavior, but you can see that Hollywood hopes to stop this kind of thing via DRM. Thanks to the DMCA, once copyrighted contents have been encrypted, your rights fly right out the window.

Päivän Digitoday uutisoi, että CD kuolee pois 20 vuoden sisään formaattina. Valitettavasti se tarkoittaa sitä, että silloin käteen jäävät vain formaatit, joissa käyttörajoitteet on otettu huomioon alusta alkaen, ja "lainaaminen kaverille" alkaa olla tyystin luvanvaraista touhua.

Kannattaa muuten lukea Ovi-lehden ensimmäinen numero, jossa Jone Nikula kommentoi varsin selväpäisesti levy- ja elokuvateollisuuden suhdetta nettikopiointiin. Muuten ok lehti, mutta arvostelut ovat ala-arvoisen mitäänsanomattomia ja artikkeleihin ei voi viitata, kun edes sisällysluetteloa ei löydy verkosta.




Comments

Testikommentti

--JanneJalkanen, 17-Jan-2007


Toinen kommentti.

--JanneJalkanen, 17-Jan-2007


...ja kolmas...

--JanneJalkanen, 17-Jan-2007


fewfwe

--Guest, 19-Jan-2007


--Guest, 19-Jan-2007


More info...     Comments?   Back to weblog
"Main_blogentry_160107_1" last changed on 16-Jan-2007 15:03:51 EET by Guest.